Uusi vuosi 2019 – uudet tuulet!

Share

Syksyn 2018 lukukausi on pian maalissa. Kevään 2019 Mojop +20op-ohjelman kirjatenttien teemat ja ajankohdat on nyt julkaistu – kirjallisuus päivitetään maalis-toukukuun tentteihin viimeistään helmikuussa 2019.

Tampereen yliopisto uudistuu  1.1.2019 alkaen, kolme tamperelaista opinahjoa liittyvät yhteen. Kyse on on isosta tapauksesta kaikena kaikkiaan – mm. Suomen tällä hetkellä  mittavimmasta tietojärjestelmien muutoksesta – n. 40 000 toimijaa siirtyy samaan järjestelmään vuodenvaihteessa. Tässä yhteydessä  myös TAY:n opiskelijoiden ja henkilökunnan  sähköpostiosoitteet muuttuvat (etunimi.sukunimi@tuni.fi). Kuitenkin keskeiset opiskeluun liittyvät tekijät jatkuvat ennallaan vielä ensi kevään ajan. Muutosvaiheen kysymyksiä ja niihin vastauksia on koottu  TUNI-info-www-sivustolle.

Mojop-toimisto on kiinni joulun aikaan  kuin myös vuodenvaihteen organisaatiouudistuksen ylimenoajan 21.12.18-6.1.19.

TAY:n Mojop-tiimi toivottaa rauhaisaa joulunaikaa ja valovoimaista uutta vuotta 2019!