Taustakanava keskustelulle luennolla: Todaysmeet

Vuorovaikutteisuuden lisääminen luennolle on haaste, johon onneksi löytyy nykypäivänä apuja eri palveluista. Yksi tapa lisätä vuorovaikutteisuutta on käyttää luennon aikana taustalla jonkinlaista chat-palvelua, johon opiskelijat voivat lisätä ajatuksiaan.

Todaysmeet on helppokäyttöinen chat-palvelu, joka sopii loistavasti luennoilla tapahtuvan keskustelun tai siellä heräävien kysymysten taustakanavaksi. Palvelu ei vaadi rekisteröitymistä.

Helpoimmillaan Todaysmeet-keskusteluhuoneen saa avattua kirjoittamalla etusivulla olevaan tekstikenttään haluamansa huoneen nimen ja valitsemalla, kuinka kauan huone pidetään auki. Tämän aikajakson ajan kaikki keskusteluun liittyvät pystyvät näkemään koko keskustelun historian, vaikka liittyisivätkin mukaan myöhemmin. Tarpeesta riippuen keskusteluhuoneen voi siis pitää auki vain luennon alun ajan tai vaikkapa koko viikon. Kun aika kuluu umpeen, sulkeutuu keskusteluhuone ja keskusteluhistoria poistuu palvelusta.

Huomionarvoista Todaysmeetin käytössä on se, että mikäli keskusteluhuoneen luo rekisteröitymättä palveluun, ei keskusteluhuoneessa ole erillistä moderaattoria, eikä kukaan voi siten esimerkiksi poistaa omia tai muidenkaan viestejä. Mikäli keskustelussa haluaa ottaa moderaattorin roolin, voi palveluun rekisteröityä.

Luotuun keskusteluun liitytään linkillä, joka on muotoa todaysmeet.com/huoneen_nimi. Keskustelun voi myös upottaa erilliselle nettisivulle keskustelusta saatavan embed-koodin kautta. Todaysmeet toimii sekä mobiililaitteilla että tavallisilla tietokoneilla.

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *